Miehikkälän kunta

Ensiasunnon hankinta-avustus

Nuorten ja nuorten lapsiperheiden houkuttelemiseksi kuntaan, kunnanhallitus on päättänyt avustaa heidän ensimmäisen osakehuoneiston tai omakotitalon hankintaa Miehikkälän kunnan alueelta neljällätuhannella (4.000) eurolla.

Avustuksen ehdot:

1. Avustusta myönnetään 18 – 39 -vuotiaille henkilöille.

2. Avustuksen myöntää kunnanhallitus. Avustuksen suuruus on 4.000 €/talous.

3. Avustusta myönnetään vain Miehikkälän kunnan alueelta hankittuun tai hankittavaan ensiasuntoon. Asunnon on oltava hakijan tai puolison ensimmäinen omaksi hankkima asunto. Avustusta myönnetään perhesuhteista riippumatta vain yksi avustus/asunto. Avustus on aina saajalle veronalaista tuloa.

4. Avustusta myönnetään osakehuoneiston tai omakotitalon hankintaan tai omakotitalon rakentamiseen.

5. Avustettavan asunnon on oltava laatutasoltaan nykyiselle asumiselle asetettujen laatuvaatimusten mukainen. Asumisväljyys on oltava vähintään 20 huoneistoalan m² täysi-ikäistä henkilöä kohti. Varusteisiin tulee kuulua lämpö, vesi, jätevesi ja sähkö. Haettaessa avustusta peruskorjausta edellyttävään kiinteistöön, tulee hankkia rakennustarkastajan lausunto asunnon korjauskelpoisuudesta.

6. Avustuksen maksamisen edellytyksenä osakehuoneiston tai omakotitalon hankinnassa on, että omistusoikeus on siirtynyt ostajalle. Omakotitalon rakentamisen yhteydessä avustus maksetaan, kun rakennustyötä on suoritettu vähintään 20 %.

7. Avustusta voidaan hakea avustusvuotta enintään yhtä vuotta vanhempaan asunnonhankintaan. Vuoden 2023 avustus maksetaan hakemuksen perusteella ja edellytyksenä on, että hakija on kirjoilla Miehikkälässä 1.1.2023.

8. Mikäli avustus maksetaan harhaanjohtavien tietojen perusteella, on avustuksen saajan palautettava avustus. Mikäli avustuksen maksamisessa esiintyy ristiriitaisuuksia, ratkaisee asian kunnanhallitus.

Avustuksen hausta tiedotetaan  Miehikkälän kunnan verkkosivuilla: www.miehikkala.fi, Kaakonkulma-lehdessä  ja kunnan ilmoitustaululla.

Ensiasunnon hankinta-avustusta vuodelle 2023 tulee hakea 31.10.2023 mennessä Miehikkälän kunnanhallitukselta.

Avustushakemus käsitellään mahdollisimman pian sen saapumisen jälkeen ja maksetaan, kun kunnanhallituksen päätös on lainvoimainen.

Tätä sääntöä noudatetaan vuonna 2018 ja sen jälkeen jätettäviin hakemuksiin.

Lisätietoja: Kunnanjohtaja Anne Ukkonen, puh. 050 349 9571

 

Ensiasunnon hankinta-avustuslomake